Kokoontukaa, täällä on paljon nähtävää!

Työpaikan tiimi kokoontuu ideointipalaveriin. Liikkeelle lähdetään tutulla työnjaolla: kun muut ideoivat, Jesper ottaa kirjurin paikan. Työkavereiden mukaan hän on ainoa, joka osaa ideoida ja kirjoittaa yhtä aikaa.

Jesper liittää läppärinsä kokoushuoneen suureen ulkoiseen näyttöön, muut avaavat läppärinsä. Jesperin tehtävä on kirjata keskustelusta nousevat ideat ylös muistioon. Muistio on nähtävillä sekä kokoushuoneen suurella näytöllä että jokaisen oman läppärin näytöllä.

Jesper kirjoittaa valmiiksi kolme otsikkoa allekkain ja katsoo muihin. Yksi tiimiläisistä ehdottaa otsikkoa, jonka Jesper kirjoittaa muiden otsikoiden alle neljänneksi. Kirjoittaessaan Jesper nostaa katseensa työkavereihinsa ja tulkitsee heidän nyökkäyksensä hyväksynnäksi. Kyllä, uuden ehdotuksen kuului siis olla listan viimeisenä.

Ryhmä ideoi vauhdilla, Jesper kirjaa ehdotuksia ylös omin sanoin. Omat ideansa hän tuo tekstiin puhuen ja kirjoittaen yhtä aikaa. 

Työskentelyssä on hyvä rytmi. Tiimin ideoinnilla on jo vakiintunut koreografia. Joku puhuu, Jesper näpyttelee, puhuja seuraa tekstin ilmestymistä ruudulle, Jesper nostaa katseensa puhujaan, puhuja nyökkää. Jesper katsoo muita, muut katsovat takaisin häneen ja nyökkäävät. Jos joku ei nyökkää, vaan jää katsomaan tekstiä, hän todennäköisesti ehdottaa lisäyksiä tai tekstin muokkausta.

Puhe – näppäily – katse –nyökkäys. 
Puhe – nyökkäys (“ymmärrän”) – näppäily – katse – nyökkäys. 

Vilkaisuja, mulkaisuja ja viipyileviä katseita. Kun katseet hakeutuvat näytön sijaan muihin tiimiläisiin, kaikki tietävät, että työ tuli valmiiksi.

Minä katson, kun sinä katsot, kun hän katsoo

Edellä kuvatussa tilanteessa kukaan ei pyydä ääneen “kirjoitatko, että…”, eikä Jesper kysy ääneen, onko kenelläkään kommentoitavaa tai lisättävää. Kaikki nämä ehdotukset ja kysymykset kuitenkin kommunikoidaan katseella ja siihen yhdistyneillä pään liikkeillä. 

Katseella on vuorovaikutustilanteessa monta tehtävää. Katseella annamme ja otamme puheenvuoroja. Muiden katseen suuntaa havainnoimalla päättelemme, onko toinen henkilö halukas sanomaan jotain. Katseella säätelemme omaa ja muiden osallistumista. Esimerkiksi jos haluan pitää puheenvuoron itselläni vielä hetken, käännän katseeni pois muista ja jatkan puhumista. “Mitä haluat minulta?” kysyn mielessäni, kun joku yllättäen kääntyy katsomaan. 

Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa vilkkaalla kävelykadulla joku pysähtyy katsomaan ylös. Ei mene kuin hetki ja ylöspäin tuijottelijoita on jo useampi. Vaikka tietäisit, ettei ylhäällä ole mitään nähtävää, tunnet suorastaan pakottavaa tarvetta vilkaista ylös. Olemme hämmästyttävän tietoisia siitä, miten ja mihin katsomme. 

Katseen erityinen tehtävä

Katseella on erityisen suuri tehtävä toiminnan ja vuorovaikutuksen koordinoinnin kannalta. Katseen voimaa toiminnan ja huomion koordinoijana tulisi hyödyntää erityisesti silloin, kun huomiomme on vaarassa hajaantua häiritsevän paljon eri kohteisiin. Toimimme usein ympäristöissä, joissa huomiostamme kilpailevat fläppitaulut, älytaulut, pienet ja suuret näytöt sekä ihmiset. Katseet harhailevat, eikä kukaan enää tiedä, missä mennään. Silloin olisi erityisen tärkeä ohjata yhteistä toimintaa niin, että kaikkien huomio on oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.

Katse voi parhaimmillaan rytmittää ja ohjata vuorovaikutusta haastavissakin ympäristöissä tavalla, jonka kuvailuun sopii hyvin sana koreografia. Puhe – näppäily – katse – nyökkäys, sujuvasti soljuvassa rytmissä, kuten alussa kuvasin Jesperin tiimin hioutunutta toimintaa. 

Anna katseelle mahdollisuus!

Katse ei automaattisesti ota itselleen toimintaa koordinoivan kapellimestarin tehtävää. Olen luokkahuonetilanteita tutkiessani tuonut esille, miten vuorovaikutusta koordinoiva katse syntyy. Korostan yleensä kahta seikkaa, jotka mahdollistavat katseen tehtävän toiminnan koordinoijana:

1. Kaikilla osallistujilla on esteetön näköyhteys muihin osallistujiin ja tarvittaviin esineisiin (esim. näyttö). Paikan arkkitehtuuri ja tilaan sijoitetut huonekalut sekä osallistujien liikkuminen ja sijoittuminen tilaan mahdollistavat näköyhteyden. Tilaan liittyvistä kehonliikkeistä voit lukea aiemmasta blogikirjoituksestani Balettia avoimessa työtilassa.
   
2. Osallistujille annetaan riittävästi aikaa tottua toimintaympäristöön ja käytössä oleviin teknologioihin. Huomio voi alussa olla uudessa vempaimessa tai ohjelmassa, jolloin katse on varattu ja näkökenttä rajoittunut. Auton ajamista oppiessa kuskin näkökenttä on vaarallisen kapea, koska katse seuraa mittaristoa, vaihdekeppiä, ehkä jopa polkimia. Kun laitteet tulevat tutuiksi ja tarvittavat kehon rutiinit ovat hioutuneet, katsekin nousee havainnoimaan ympäristöä konepeltiä tai omaa tablettia pidemmälle. 

Kenties pohdit, mitä apua katseesta on silloin, kun yhteistyötä tehdessä ei olla fyysisesti läsnä samassa paikassa. Erityisesti niissä tilanteissa työyhteisöillä tulisi olla tapoja, joilla koordinoida ja ohjata huomiota. Näistä tavoista tulen kirjoittamaan blogissani myöhemmin. Tilaathan siis uutiskirjeen, niin saat 6-9 kertaa vuodessa Raamin kuulumiset sähköpostiisi. Uutiskirjeessä käyn läpi myös blogitekstien sisältöjä ja niihin liittyviä jälkipuinteja.

Lähteet:

Stevanovic, M. & C. Lindholm (toim.). 2016. Keskustelunanalyysi: Kuinka tutkia sosiaalista toimintaa ja vuorovaikutusta. Tampere: Vastapaino.

Tapio, E. 2019. Coordinating attention in a classroom environment which includes both physical and virtual spaces. Classroom Discourse. 11: 1, 4 – 21. https://doi.org/10.1080/19463014.2018.1560340