Rallienglannilla vältät ymmärtämisen ongelmia

Kuuntelin kävelylenkillä podcastia. Ajatukset hieman harhailivat tavalliseen tapaansa.

Huomioni kiinnittyi outoon nimeen: Aron Fifty Mints. Jälleen joku uusi räppäri, josta en ole kuullut? Kelasin 15 sekuntia taaksepäin ja tällä kertaa kuulin oikein: ”… an hour and fifteen minutes”. Podcastin tekijä kertoikin tunnin ja vartin kestäneestä luennosta.

Jäin pohtimaan, voiko vauvasta saakka englantia käyttäneellä henkilöllä olla vastaavia vaikeuksia kuulla oikein puhuttua englantia. Pieni katsaus verkkokeskusteluihin paljasti, että kyllä vain!

Esimerkiksi Erin-nimiset lapset ovat usein olleet iloisia kuullessaan ikiomasta avaruusmuseosta (Air and Space museum). Tämän esimerkin kertoja kuuli nimen Elsie, vaikka puhuja ei ketään Elsietä maininnutkaan:

“A few days ago, a friend was telling me about the behaviour of some guy. Then she said ’And do you know what else he did?’ And I thought, ’who’s Elsie?’”

Näitä väärinymmärryksiä ei olisi tapahtunut, jos puhujana olisi ollut selkeää rallienglantia puhuva henkilö.

Mitä rallienglanti on?

Äidinkielenään suomen kieltä puhuvilla on oma, erityinen tapansa ääntää englantia. Rallienglannin arvonimen ansaitsee yleensä erityisen vahvasti suomen ääntämisen tapaa noudattava englannin kielen ääntäminen.

Äidinkieleltään suomenkielisten englannin ääntämisen erityispiirteitä ovat tutkimusten mukaan mm.

• yksittäiset äänteet, jotka ovat laadultaan varsin erilaisia suomen ja englannin kielen äännejärjestelmissä. Konsonanteista esim. suhuäänteet, vokaaleissa esim. väljyyden ja suppeuden eroavaisuus, joka käytännössä kuuluu esim. i-äänteen liiallisena terävyytenä väljemmän ”laiskemman” i-äänteen sijaan.
• painotus, joka muodostaa myös rytmin puheelle: sanojen ja tavujen painotuksen vaihtelu jää suomenkielisellä englannin puhujalla vähäiseksi.
• intonaatio eli sävelkulku jää vaatimattomaksi. Erityisesti kysymysten voimakkaasti nouseva sävelkulku voi jäädä toteutumatta.

Näistä piirteistä johtuen rallienglantia syytetään usein yksitoikkoisen tasapaksuksi ja tökkiväksi puheen tavaksi, jossa esimerkiksi tietyt soinnilliset äänteet (esim. sanoissa them tai measurement) puuttuvat.

Toisaalta rallienglantia voi kuvata puheentapana, jossa ääntyvät kuuluvasti myös ne tavut ja sanat, jotka englantia nopeasti ja erittäin sujuvasti puhuva saattaa nielaista kokonaan.

Rallienglannissa vokaalit (esim. i, u, y, o) erottuvat taatusti toisistaan. Syntyperäisen englanninkielisen vokaalit pyöristyvät pääosin laveaksi ja löysäksi äänteeksi, jonka saa tuotettua sanomalla ö-äänteen ilman pyöristettyjä huulia (ns. schwa-äänne).

Suomen kielen näkökulmasta rallienglantia puhutaan niin kuin englantia kirjoitetaan. Kun puhuja ei tiedä, miten jokin sana ”pitäisi” ääntää, hän turvautuu sanan kirjoitettuun muotoon, esim. sanomalla paikan Leicester ’leisester’ sen sijaan, että ääntäisi sanan ’lestö’ (löysillä vokaaleilla).

Se, onko tästä tavasta ”sanoa sana niin kuin se kirjoitetaan” ymmärtämisen kannalta hyötyä vai haittaa, riippuu täysin tilanteesta ja vuorovaikutuksen muista osapuolista.

Onko rallienglantia helppo ymmärtää?

Aivan viime vuosina rallienglannin hyviä puolia on tuotu esille turhan mollaamisen ja naureskelun sijaan.

Esimerkiksi Jyväskylän ralliviikolla haastateltu Toyotan tallilla työskentelevä Teemu Hirvonen toteaa rallienglannista: ”Sitä ymmärtävät kaikki. Jos puhut sujuvaa englanti, sitä ymmärtävät vain englanninkieliset tai ne, jotka itsekin puhuvat kieltä sujuvasti. Valtaosa ei puhu.” (Suur-Jyväskylän Lehti.)

Muuramelaisen metallialan yrityksen, Premekan, toimitusjohtaja Juha Keto-Tokoi nimeää rallienglannin hyväksi kommunikointimuodoksi ulkomailta rekrytoitujen työntekijöidensä kanssa: ”Jos englantia puhuu liian sujuvasti ja nopeasti, osa asioista saattaa mennä kuulijalta ohi. Ei siis ole mitään syytä hävetä, jos lausuminen ei menisi ihan nappiin tai kielioppi kohdilleen. Tärkeintä on, että viesti menee perille.” (Keski-Suomen yrittäjäsanomat 3/2022.)

Itse olen huomannut, että rallienglanti on helposti ymmärrettävää ja selkeää erityisesti niille englannin kielen puhujille, jotka käyttävät kieliä, joiden ääntämisen ja kirjoitusjärjestelmän suhde on läheinen (esim. italia ja venäjä).

Mitä sanoo tutkimus?

Suomenkielisten oppijoiden englannin kielen ymmärrettävyyttä on tutkittu varsin vähän. Jyväskylän yliopiston Elina Tergujeff on tuonut tutkimuksessaan esille todella mielenkiintoisia tuloksia suomalaisittain äännetyn englannin kielen ymmärrettävyydestä.

Ensinnäkin kaikilla suomenkielisille tyypillisillä äännetason piirteillä (äännetyt konsonantit ja vokaalit) ei ole suurta vaikutusta ymmärrettävyyteen. Kun äidinkieleltään englanninkieliset arvioivat suomalaisten tuottamia englannin kielen sanojen aksentin vahvuutta ja ymmärrettävyyttä, vahva aksentti voidaan pistää merkille, mutta puhe voidaan kokea hyvinkin ymmärrettävänä.

Väärinkäsitysten mahdollisuudet ovat selkeästi liioiteltuja.

Tergujeffin tutkimus tuo tarkemmin esille, mitkä äänteet ja ääntämisen tavat luovat erityisen paljon mahdollisuuksia väärinymmärryksille. Tämän tiedon perusteella hän on voinut antaa yksityiskohtaisia ehdotuksia asioista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, jotta välttäisi selkeimmät karikot. Ymmärtämisen kannalta ei ole väliä esimerkiksi sillä, ääntyykö sanan gaze, ’katse’, loppu soinnillisena (z) vai ei-soinnillisena (s).

Kommunikointitilanteissa tärkeintä on todellinen viestin perillemeno. Perinteiset syntyperäisten puhujien ääntämistä ihannoivat tavoitteet menettävät merkitystä, kun tunnistetaan, että suurin osa englannin puhujista ja tilanteista ovat lähtökohtaisesti monikielisiä. Juuri niissä tilanteissa rallienglanti pitää keskustelun oikealla raiteella – tai sanoisinko soratiellä.

V niin kuin vieraskielinen ja väärinymmärretty

Aina ei kuitenkaan riitä, että puhe on ymmärrettävää. Puheemme pienimmätkin piirteet herättävät kuulijoissa monenlaisia mielleyhtymiä ja reaktioita. Puhetapamme perusteella meille oletetaan ja toisinaan pakotetaan identiteettejä, joita emme ehkä itsellemme halua.

Ei siis liene yllätys, että ennen kuin kukaan Suomessa tutki, kuinka ymmärrettävää suomalaisittain äännetty englanti on, tutkittiin, millaisia (negatiivisia) mielleyhtymiä tapamme puhua herätti englanninkielisissä kuulijoissa. ”Mitä muut meistä ajattelevat” on siis elänyt vahvana rallienglannin käyttämisen rinnalla.

Itselleni mielenkiintoisin yhtymäkohta löytyy v-äänteestä. Tergujeffin ymmärtämiseen keskittyvä tutkimus ja vanhempi, ääntämisen synnyttämiin mielleyhtymiin keskittyvä tutkimus nostavat molemmat esille hyvin vähälle huomiolle jääneen v-äänteen. Morris-Wilsonin tutkimuksessa englanninkieliset kuulijat nostivat suomalaisen tavan ääntää v-äänne (esim. sanassa very) ärsyttävänä ja häiritsevänä. Yllättäen Tergujeffin tutkimus nostaa esille, miten juuri tämä sama äänne saattaa aiheuttaa ongelmia ymmärtämisessä.

Suomenkielisillä englannin oppijoilla on taipumus ääntää v niin rennosti, että se sekoittuu pyöreämmin tuotettuun w-äänteeseen. Jos siis haluat viilata jotain oikeasti tärkeää äännettä englannin kielessäsi, niin kannattaa keskittyä sellaisiin sanoihin kuin vet, very, visit jne.

Rallienglanti osana kielellistä identiteettiä

En muista, että itse olisin ollut kovin huolissani omasta tavastani ääntää englantia. En tehnyt tietoista valintaa jäljitellä amerikkalaista tai brittiläistä ääntämistapaa, enkä pyrkinyt piilottamaan suomen kielen vaikutusta ääntämisessäni.

Oma tapani ääntää englantia on varsinainen sekamelska, joka kantaa mukanaan elettyä elämää: maita, joissa olen asunut, töitä ja harrastuksia, joihin olen uppoutunut sekä ihmisistä, jotka ovat vaikuttaneet minuun syvästi. 

Olen itse asiassa ylpeä siitä, että minulla on uniikki, elinamainen tapa puhua englantia, joka vaihtelee tilanteesta riippuen. Olen oma itseni sekä suomeksi että englanniksi.

Tergujeffin haastatteluaineistoista nousee esille uudenlaista ylpeyttä omasta tavasta ääntää englantia. Monelle nuorelle suomalaiselta kuulostaminen on jopa tavoite. Miksipä piilottaa sitä, mitä oikeasti on?

Oman sukupolveni näkökulmasta ihanan vapauttavaa muutosta olen löytänyt myös itse haastatellessani IT-alan ammattilaisia. Itselle ja muille suomenkielisille tyypillinen tapa ääntää englantia nähdään rikkautena ja osana identiteettiä.

Haastattelemani henkilöt tuovat esille, kuinka omaa kokemusta englannin oppijana ja monipuolista näkemystä ymmärtämiseen vaikuttavista seikoista voi hyödyntää kansainvälisessä työssä. Meillä onkin jotain, jota syntyperäisillä englannin kielen puhujilla ei ehkä olekaan.

Lopuksi vuoro rallienglannin todelliselle asiantuntijalle

Lopuksi annan vuoron Marcus Grönholmille, jonka nimissä on kaikkien aikojen rallihaastattelu. Legendaarisessa ”Up in the ass of Timo” -haastattelussa Grönholm antaa taidonnäytteen erinomaisesta kommunikoinnista, jossa hän hyödyntää taidokkaasti ilmeitä, eleitä ja katsetta varmistaakseen puheensa perillemenon.

Kiinnitetäänpä huomio siihen, mitä hän sanoo: “Have to stop because it came some stone …. or something… through Timo’s seat. Up in the ass of Timo.”

Mitä jos tämän erinomaisen tiivistetyn version sijaan, hän olisi muotoillut sanansa näin hienosti: ”We were forced to pull over as a stone or something penetrated Timo’s seat, reaching as far as his rear-end”?

Kumpi versio on ymmärrettävämpi?

Kumpi versio olisi tuonut sinulle korkeammat pisteet koulun englannin kielen kokeessa?

Lisää aiheesta:

Kuronen, M., & Tergujeff, E. 2020. Second Language Prosody and its Development: Connection between Different Aspects. Language Learning Journal. 48: 6, 685 – 699. Artikkelin rinnakkaistallenne Jyväskylän yliopiston julkaisuarkistossa.

Morris-Wilson, I. 1992. English segmental phonetics for Finns. Helsinki: Finn Lectura.

Tergujeff, E. 2022. Intelligibility and the gravity of segmental deviations in L1 Finnish speakers’ L2 English. Poikkeavien äänteiden vaikutukset ymmärrettävyyteen suomenkielisten puhumassa englannissa. Teoksessa Seppälä, T., S. Lesonen, P. Iikkanen & S. D’hondt (toim.)
Kieli, muutos ja yhteiskunta – Language, Change and Society. AFinLAn vuosikirja 2022. Linkki Tergujeffin artikkeliin.