Toiminnan rajoittajasta toiminnan mahdollistajaksi

”Lopuksi haluaisin sanoa, että sinulla ei ole syytä patologisoida tätä tilannetta, jossa olet ollut.” Tällaiseen ajatukseen työpsykologi päätti viidennen ja viimeisen tapaamisemme. Olin hakeutunut työterveyden tarjoaman avun pariin, kun työpaikalla nopeassa tahdissa tapahtuneet muutokset työnkuvassani olivat vieneet minut aivan liian ahtaaseen paikkaan. 

En siinä vaiheessa ihan ymmärtänyt, mitä ”patologisoida” tarkoitti, mutta ymmärsin, että hänen viestinsä oli: ”Elina, vika ei välttämättä ole sinussa.” 

Kotiin päästyäni selvitin, että patologia on lääketieteellinen termi, joka tarkoittaa tautioppia. Patologisointi tässä yhteydessä tarkoitti siis huonovointisuuteni selittämistä sairaudella ja oireilla sen sijaan, että uupumukseni tai ahdistukseni nähtäisiin aivan normaalina reagointina olosuhteisiin, joihin olin työssäni joutunut. 

Viime aikoina on puhuttu paljon työelämän kurjistumisesta: tehostamisesta, rajusta kilpailusta ja syrjivistä rakenteista.  Kaikki eivät pysy mukana kovassa vauhdissa, moni voi huonosti. Työuupumusta on sanottu uudeksi kansantaudiksi.

Valitettavan usein kriittinen katse kohdistuu yksilöön: sinussa on jotain vikaa, kun et menesty tai edes jaksa. Vahvimmat pärjäävät ja heikommin selviytyneet kategorisoidaan tai diagnosoidaan sopivien leimojen alle. Kun vika on yksilössä, myös muutoksen tulisi tapahtua yksilössä: yksilön tulee tuunata tai muokata itsensä sopivaksi esimerkiksi self-help -kirjallisuuden avulla. Ilmiötä on tarkasteltu erinomaisesti mm. käsitteen terapeuttinen valta kautta.

Enenevissä määrin yksilöitä syyttelevää ääntä vastaan on noussut ääniä, jotka haastavat yhteiseen, laajempaan muutokseen. Kun yksilö joutuu vaikeuksiin, syynä ei olekaan henkilökohtainen sairaus tai heikkous, vaan yhteisössä – toimintaympäristössä – on jotain, mikä kuormittaa tai syrjäyttää. Jokin rajoittaa toimintaa, ja tuloksena on toimintarajoitettuja yksilöitä. 

Kyllä. Kirjoitin aivan pokkana sanan toimintarajoitettu. Valitsemalla sanan toimintarajoitettu toimintarajoitteisen sijaan korostan, että yksilön syyllistämisen ja korjaamisen sijaan huomio tulisi suunnata toimintaympäristöön ja ympäristössä vallassa oleviin toimintatapoihin, jotka voivat mahdollistaa ja rajoittaa yksilöiden toimintaa. ¹

Kyllä. Kirjoitin aivan pokkana sanan toimintarajoitettu. Valitsemalla sanan toimintarajoitettu toimintarajoitteisen sijaan korostan, että yksilön syyllistämisen ja korjaamisen sijaan huomio tulisi suunnata toimintaympäristöön.

Vuorovaikutustilanteet voivat tuottaa toimintarajoitteisuutta

Olen taustaltani kielen ja vuorovaikutuksen tutkija. Tarkastelen kieltä ja muita merkityksiä välittäviä ilmaisukeinoja osana kokonaisuutta kysyen, miten, miksi ja millä seurauksin vuorovaikutustilanteeseen osallistujat käyttävät tilanteissa puhetta, eleitä, katsetta jne. sillä tavalla kuin käyttävät. 

Minua kiinnostaa ihmisten mahdollisuudet osallistua vuorovaikutustilanteisiin ja yhteiseen toimintaan. Pitkän johdantoni ajatusta mukaillen uskon, että tässäkin asiassa huomio tulisi yksilön kieli- ja kommunikointitaitojen sijaan siirtää toimintaympäristöihin.

Varhaisessa vaiheessa tutkijauraani löysin sosiolingvistiikan kirjallisuudesta lauseen, joka sanallisti mielestäni hienosti tämän näkemyksen: “Multilingualism is not what individuals have or lack, but what the environment enables and disables them to deploy.” (Blommaert ym. 2005) 

Vapaasti suomennettuna Blommaert kumppaneineen väittää, että monikielisyys tai kielitaito ei ole jotain, joka yksilöllä on tai ei ole. Henkilökohtaisen taidon tai osaamisen sijaan huomio tulisi kiinnittää siihen, millaisia mahdollisuuksia tai rajoitteita toimintaympäristö asettaa osallistujille. 

Monikielisyys-sanan tilalle voin helposti kuvitella myös muita yksilöön kohdistuvia vaatimuksia: suomen kielen taito, viestintäosaaminen, esiintymistaito jne. Voin siis todeta esimerkiksi näin: Minun ruotsin kielen taitoni ei ole jotain, joka minulla on tai joka minulta puuttuu, vaan toimintani ruotsiksi riippuu siitä, mitä toimintaympäristö mahdollistaa tai rajoittaa. 

Tämä on aivan totta. Olen ruotsiksi joissain tilanteissa toimintakykyinen, joskus jopa hauska. Toisissa tilanteissa olen lamaantunut, pihalla tollottava lumiukko. Olen melko varma, että mieleesi nousee tilanteita omasta elämästäsi, joissa kommunikointiasi on rajoittanut tai mahdollistanut itsesi ulkopuolinen seikka.

Kirjassa ”Kieli, hyvinvointi ja haavoittuvuus” Paananen ym. (2023) kirjoittavat: ”(Kielellistä) haavoittuvaisuutta voi tarkastella yksilön omana kokemuksena sekä muuttuvana tilannetekijänä, jolle kuka tahansa voi tulla alttiiksi milloin tahansa. Esimerkiksi vuorovaikutustilanne voi tuottaa haavoittuvuutta, mikäli sen järjestelyt, roolit ja totuttu kaava eivät ole kaikille osapuolille ymmärrettäviä tai sopivia ja jos ne eivät jousta tilanteen mukaan.” 

Palaan aiemmin tekstissä käyttämääni termiin ”toimintarajoitettu”. Tuleeko sinulle epämukava olo, kun joudut käyttämään tai näet muiden käyttävän termiä ”toimintarajoitteinen”? Ei ihme, sillä termi on leimaava ja toiseuttava eli luo käsitystä ”niistä muista” – ei meistä.

Rakastan Paanasen ja kollegoiden ilmaisun suoruutta: ”kuka tahansa voi tulla alttiiksi milloin tahansa.” Ongelma on yhteinen. Kuka tahansa meistä voi kielen ja kommunikoinnin näkökulmasta joutua tilanteeseen, jossa emme ymmärrä tai saa itseämme ymmärretyksi riittävän hyvin. 

Toimintarajoitteinen-sana ei auta huomaamaan, milloin itse tulen rajoittaneeksi toisen henkilön toimintaa. Jos ajattelen, että toimintarajoitteisuus on yksilön oma, mukana kulkeva ominaisuus, en tule ajatelleeksi, että minun toimintani, minun valintani voivat tehdä toisesta henkilöstä toimintarajoitetun.  

On hyvä muistaa myös se toinen puoli: minun toimintani voi mahdollistaa muiden toimintaa. Varsinkin silloin, kun itse olen asemassa, jossa voin vaikuttaa laajemmin jonkun porukan toimintatapoihin (esimerkiksi koulutustilaisuutta suunniteltaessa), voin pyrkiä siihen, että mahdollisimman monenlaisista kielellisistä ja kommunikatiivisista taustoista olevat ihmiset voivat osallistua mahdollisimman hyvin. Juuri tähän pyrkii kielellinen saavutettavuus. 

Onko toimintaympäristö oikea syyllinen?

Tässä blogitekstissä olen rakentanut ajatusta, jonka mukaan yksilöiden toimintarajoitteiden sijaan huomio tulisi suunnata toimintaympäristön piirteisiin, jotka rajoittavat toimintaa ja tuottavat toimintarajoitettuja yksilöitä. 

Toimintaympäristö vain on todella epämääräinen ja ärsyttävän abstrakti käsite! Toimintaympäristön sijaan puhun usein konkreettisesta tilasta ja paikasta (esimerkiksi kokoushuoneiden arkkitehtuuri ja sisustus) sekä tiettyihin tilanteisiin liittyvistä toiminnan tavoista (rutiineista ja käytänteistä). Paananen ym. viittaavat tilanteen järjestelyihin, rooleihin ja totuttuun kaavaan.

Mieleeni on kuitenkin tullut jotain vieläkin konkreettisempaa. Haluan haastaa muutokseen niitä henkilöitä, jotka ovat ilman suurempia esteitä kulkeneet elämänsä varrella vuorovaikutusympäristöstä toiseen kohtaamatta sen kummempia rajoituksia toiminnalleen. Haastan meidät, jotka ovat kielen ja kommunikoinnin näkökulmasta etuoikeutettuja ja usein tunnistettu hyvän vuorovaikutusosaamisen omaaviksi.

Vuorovaikutustaidot tarvitsevat uuden, konkreettisen tavoitteen

On kenties hieman nurinkurista, että päädyn tämän tekstin lopuksi nostamaan tikun nokkaan vuorovaikutustaidot. Uskon, että tehokas tapa purkaa rajoitteita, jotka estävät ihmisiä osallistumasta vuorovaikutukseen ja yhteiseen toimintaan työssä, harrastuksissa ja palveluissa, on asettaa uusiksi vuorovaikutusosaamisen tavoitteet. 

Vuosien ajan vuorovaikutustaitoja on rummutettu yhdeksi tärkeimmäksi työelämätaidoksi. Samassa yhteydessä on käytetty myös lähikäsitteitä viestintä-, kohtaamis- ja kommunikointitaidot. Mutta kenen näkökulmasta vuorovaikutustaidot ovat hyvät tai huonot? Millaista vuorovaikutusosaamista arvostamme? 

Huomaan uudestaan ja uudestaan, kuinka minä ja ihmiset ympärilläni suosimme kommunikoinnin keinoja, joilla tulemme itse hienosti toimeen ja joilla esikuvamme ja auktoriteettimme pärjäsivät. Hienosti kirjoitettu teksti – hurraa! Pitkä monologi Teams-palaverissa, johon tulee naseva kommentti chatissä – jippii! 

Monessa työpaikkailmoituksessa ja työyhteisön arvoja kuvaavissa teksteissä mainitaan erilaisten ihmisten kohtaamisen ja kuuntelemisen taito. Hieno homma, mutta haastan vieläkin pidemmälle erityisesti niitä henkilöitä, jotka ihan syystä ajattelevat, että heillä on hyvät vuorovaikutustaidot. Haastan samalla itseni, joten siksi otan nyt käyttöön minämuodon.

Enää ei riitä, että puhun, kirjoitan tai muilla tavoin viestin niin, että vain ”minun kaltaiseni” pysyvät kärryillä. Meillä on uusi tavoite: mahdollistaa ja varmistaa kaikkien osallistumista. Erityisesti niiden osallistumista, jotka aivan liian usein jäävät syrjään tai joilla on vaikea saada palveluja, jotka heille kuuluisivat.

Enää ei riitä, että osaan kohdata ”erilaisia ihmisiä” ilman oletuksia ja ennakkoluuloja. Sekin on vasta alku, että osaan kuunnella, ymmärtää ja olla myötätuntoinen niillekin kokemuksille, joita minulla itselläni ei ole vielä ollut.

Minun ja meidän tehtävämme on kiinnittää erityistä huomiota ja huolehtia, että muut ympärillämme (esim. työkaverit, opiskelijat ja asiakkaat) ymmärtävät ja tulevat ymmärretyksi. Ilman pinnistelyjä. Tehtäväni on keventää kommunikointitilanteista osallistujille kasaantuvaa kuormaa. Työelämä on kuormittavaa ja yksi keino vähentää kuormitusta on keventää vuorovaikutustilanteiden taakkaa.

Toisinaan tähän tehtävään keskittyminen voi viedä minut syrjään sosiaalisten tilanteiden iloisesta kuhinasta. Voi käydä samalla tavalla kuin käy tilanteissa, joissa olen luvannut huolehtia vieraiden kahvituksesta. Olen itse hieman näkymätön, kun mahdollistan muiden iloista yhdessäoloa. 

Mutta kuinka hyvältä tuntuukaan, kun muutun toiminnan rajoittajasta toiminnan mahdollistajaksi arjen vuorovaikutustilanteissa! Pienet arkiset teot voivat tehdä paljon, kuten aiemmassa tekstissäni esimerkkien kautta olen tuonut esille.

Millainen toiminnan ja osallistumisen mahdollistaja sinä olet? Haluatko tiedostaa ja muuttaa omia tai yhteisösi syrjiviä kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen käytänteitä? Ota yhteyttä, niin saat ehdotuksen toimivasta aloituksesta. Lupaan, että yhteistyömme jälkeen katsot vuorovaikutustilanteita uudella tavalla.

Lähteet, lukusuositukset ja loppuviite

Blommaert, J. Collins, J. & Slembrouck, S. 2005. Spaces of multilingualism. Language & Communication, 25: 3, 197 – 216.

Paananen, J., Lindeman, M., Lindholm, C. & Luodonpää-Manni, M. (toim.) 2023. Kieli, hyvinvointi ja haavoittuvuus — Kohti kielellistä osallisuutta. Gaudeamus.

Tapio, E., Alapuranen, M., Rauhansalo, M. & Siromaa, M. 2018. “Taidokas vuorovaikuttaja treenaa osaamistaan” – vuorovaikutusosaamisen kehittämisen diskurssit vuorovaikutuskouluttajien palvelukuvauksissa. Teoksessa Kääntä, L., Enell-Nilsson, M. & Keng, N. (toim.) Työelämän viestintä, Arbetslivskommunikation, Workplace Communication, Kommunikation im Berufsleben (ss. 147–160). VAKKI-symposium XXXVIII 8.–9.2.2018. VAKKI Publications 9. Vaasa. 

Tawast, S. & Leinonen, R. 2024. Suuri valhe vammaisuudesta. Tammi.

Raamin blogitekstit kielellisestä saavutettavuudesta

¹ Blogitekstissä käytetty toimintarajoitettu-termi mukailee vammaisuuden sosiaalista mallia, jonka mukaan vammaisuus on vahvasti sosiaalinen ilmiö. Näkemyksen mukaan vammaisuutta tuottaa erityisesti ympäristö ja yhteiskunta. Englannin kielen sanassa ”disabled” välittyy sama merkitys kuin keksimässäni toimintarajoitettu-sanassa. Jokin on estänyt henkilön toimintaa tai mahdollisuuksia: ”something has disabled someone.”