Ketkä kaikki hyötyvät kielellisestä saavutettavuudesta?

Tämä on kielelliseen saavutettavuuteen liittyvän blogisarjan toinen osa. Blogisarjan ensimmäisessä osassa esittelin tekemääni kartoitustutkimusta, josta ilmeni, että käsitteellä kielellinen saavutettavuus voidaan eri yhteyksissä viitata hyvin erilaisiin asioihin. Tässä tekstissä esittelen samaa katsausta, mutta tällä kertaa esittelen sitä kohderyhmän näkökulmasta: millaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä aineistossa esitetään kielellisen saavutettavuuden kohderyhmiksi?

Keräämässäni aineistossa nimettiin jopa noin 80 erilaista toimijaa tai ryhmää, jotka hyötyvät kielellisestä saavutettavuudesta: esimerkiksi ikäihmiset, maahanmuuttajat, afaatikot ja huonokuuloiset. Näitä ihmisiä yhdistää se, että he ovat kielellisesti haavoittuvassa asemassa. 

Keräämässäni aineistossa nimettiin jopa noin 80 erilaista toimijaa tai ryhmää, jotka hyötyvät kielellisestä saavutettavuudesta. Näitä ihmisiä yhdistää se, että he ovat kielellisesti haavoittuvassa asemassa. 

Kun puhutaan saavutettavuudesta kielellisesti haavoittuvien ihmisten kohdalla, tavoitteena on taata yhdenvertainen osallistuminen elämän eri alueille. Kieli voi nousta esteeksi osallistumiselle ja vaikeuttaa opiskelua, tiedon kulkua ja palvelujen saamista. Ei olekaan ihme, että juuri nämä haavoittuvassa asemassa olevat kohderyhmät ovat kielellisestä saavutettavuudesta puhuttaessa keskiössä. Aineistossani yleisin konteksti, jossa kielellisen saavutettavuuden käsitteeseen törmäsi, oli puhuttaessa peruspalvelujen turvaamisesta kielellisesti haavoittuvassa asemassa oleville.

Monissa aineiston teksteissä päädytään kuitenkin toteamaan, että kielellisestä saavutettavuudesta hyötyvät kaikki. Tähän ajatukseen on helppo yhtyä monestakin syystä. 

Kielellinen saavutettavuus hyödyttää meitä kaikkia

Kun katsoo pelkästään erilaisten kielellisestä saavutettavuudesta hyötyvien kohderyhmien kokoja, on helppo tulla siihen päätelmään, että saavutettavuus koskettaa hyvin suurta osaa meistä suomalaisista: esimerkiksi 20 prosenttia meistä on yli 65-vuotiaita, työikäisistä joka kymmenennellä on kuulonalenema ja 8 % suomalaisista on vieraskielisiä, eli heidän äidinkielensä on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame.

On myös selvää, että saavutettavuuden tarve voi vaihdella elämän eri vaiheissa. Ikä tai erilaiset terveysongelmat voivat asettaa meidät kielellisesti haavoittuvaan asemaan missä tahansa elämän vaiheessa. Minulla itselläni ikänäkö on tehnyt sen, että huono kontrasti ja pieni fonttikoko vaikeuttavat todella lukemista. Tällaisten pidempikestoisten seikkojen lisäksi jokainen meistä kohtaa elämänsä varrella lyhytkestoisiakin tilanteita, joissa olemme syystä tai toisesta kykenemättömiä toimimaan tavalliseen tapaamme. 

Pelkästään stressaavat ajanjaksot tai huonosti nukutut yöt voivat vaikuttaa keskittymiseemme, havainnointiimme ja ymmärrykseemme niin, että ei-saavutettavan tiedon omaksuminen vaatii erityisiä ponnisteluja. Kriisitilanteet ilman muuta saavat ihmiset pois tolaltaan, mutta sama vaikutus voi olla ylipäänsä monilla viranomaisilla – jos saa vaikkapa yllättävän puhelun poliisilta tai lastensuojelusta, voi tunnetila muuttua sellaiseksi, että keskittyminen itse asiaan hankaloituu merkittävästi. 

Voimme siis ajatella, että kielellinen saavutettavuus hyödyttää meitä kaikkia – osaa meistä se hyödyttää läpi elämän, osaa erityisesti tietyssä tilanteessa tai elämänvaiheessa.

Tätä ajatusta puoltaa sekin, että me emme voi koskaan tietää, millaisia kommunikaatiota haastavia ominaisuuksia tai tilanteita kohtaamillamme ihmisillä on. Emme välttämättä tunne työkavereitammekaan niin hyvin, että tietäisimme kaikkia heidän piirteitään tai tarpeitaan. Kenelläkään ei lue otsassa, onko heillä kuulon alenema, keskittymisvaikeuksia tai uupumuksen aiheuttama aivosumu. Siksi on hyvä lähtökohtaisesti olettaa, että kielellisesti haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä tulee vastaan erilaisissa tilanteissa.

Numeroita Suomesta

Kaikki-mentaliteetti voi johtaa ojasta allikkoon

Voimme olla yhtä mieltä siitä, että kielellinen saavutettavuus hyödyttää meitä kaikkia, mutta kohderyhmänä ”kaikki” on hankala. Ensinnäkin, jos lähtee tavoittelemaan kielellistä saavutettavuutta liikaa design for all -ajatuksella, voi vastassa olla mahdottomalta tuntuva tehtävä. Kuten blogisarjan aiemmasta tekstistä huomasimme, käytettäviä keinoja on valtavasti. Kaikkia keinoja ei ole mahdollista ottaa käyttöön yhdellä kertaa, eikä kaikkien keinojen hyödyntäminen ole välttämättä muutenkaan tarkoituksenmukaista.

Joskus yhdenvertaisuuden lisääminen yhdelle kohderyhmälle vaatii todella spesifejä keinoja. Jos kielellistä saavutettavuutta tavoitellaan liikaa kaikki-mentaliteetilla, voivat huonommilla mahdollisuuksilla varustetut ihmiset tulla vahingossa taas syrjäytetyiksi.

Ryhmille, jotka eivät muuten pääsisi osalliseksi johonkin toimintaan, voi olla tarpeen luoda jotakin, joka on vain ja ainoastaan heitä varten. Esimerkiksi jos halutaan, että myös musliminaiset pääsevät uimahalliin uimaan, voi olla tarpeen tarjota vain musliminaisille suunnattuja uintivuoroja. Yleisten uimavuorojen muokkaaminen ”kaikille sopiviksi” ei ole välttämättä mahdollista – tai kannattavaa. Samoin voi olla syytä luoda esimerkiksi viittomakielisille lapsille omaa ohjelmaa sen sijaan, että yritettäisiin muokata ohjelmia kaikille lapsille sopivaksi.

Se, että kielellinen saavutettavuus hyödyttää kaikkia, ei siis tarkoita sitä, että joka tilanteeseen olisi tarjolla yksi kaikkia hyödyttävä ratkaisu. Vaaditaan monipuolistamista ja tiivistämistä. (Kiitän Susi Nousiaista tämän asian oivalluttamisesta ja sanoittamisesta yhteisessä koulutuksessamme.)

Helpottaako lokerointi osallistumista vai rajoittaako se sitä?

Yksi keräämästäni aineistosta esiin nouseva asia on, että silloin kun teksteissä puhutaan tietyistä kohderyhmistä, ovat tekstit usein häiritsevän kategorisoivia ja perustuvat essentialistisiin oletuksiin esimerkiksi ihmisten äidinkielestä.

Kohderyhmien lokeroiminen on toisaalta tarpeellista, jotta voimme tunnistaa erilaisia tarpeita ja vastata niihin, mutta se voi myös johtaa meitä harhaan. Lokerot voivat olla hyvinkin leimaavia ja ennakkoluuloihin pohjautuvia. Ei voida esimerkiksi olettaa, että maahanmuuttaneet eivät koskaan osaisi suomea, vaikka toisinaan asia onkin niin.

Se, millaiset mahdollisuudet henkilöllä on kommunikoida, riippuu usein tilanteesta ja ympäristöstä – ei pelkästään siitä, mihin kielelliseen lokeroon hän kuuluu.

Tällä hetkellä kuitenkin esimerkiksi WCAG- eli verkkosisällön saavutettavuusohjeistus ohjeistaa kategorisoimaan kieliä sillä oletuksella, että rajat eri kielten välillä ovat selvät. Näin teknologia luo diskurssia, joka on ristiriidassa monikielisen, kielten välistä joustavuutta korostavan näkökulman kanssa. Tällainen diskurssi on usein myös ristiriidassa sen kanssa, mitkä ovat toimivia käytänteitä monikielisessä todellisuudessa, kun pyrimme ymmärtämään toinen toisiamme.

Ihmiset käyttävät merkitysneuvotteluissa nimenomaan näitä “ei-kategorisoitavia” käytänteitä. Eli kysymys on, helpottaako kategorisointi ja “rajojen ylläpito” osallistumista vai estääkö se sitä?  

Oma näkemykseni on, että vaikka on hyvä tiedostaa erilaisten kohderyhmien tarpeita, samalla pitäisi pyrkiä purkamaan ryhmiin liittyviä ennakko-oletuksia. Myös kielellisesti haavoittuvassa asemassa olevat ihmisryhmät ovat moninaisia, ja niihin kuuluu usein erilaisempi joukko ihmisiä kuin uskoisimmekaan. 

Kohti laajempaa käsitystä

Miten siis tuemme sitä, että erilaisilla työkalupakeilla varustetut ihmiset voivat osallistua yhteiseen toimintaan?  

Ensimmäinen ja tärkein askel kohti kielellistä saavutettavuutta on se, että pyrkii saamaan mahdollisimman laajan ja moninaisen käsityksen siitä kohderyhmästä, jolle on suunnittelemassa palvelua, tilaisuutta tai viestintää. On hyvä pitää mielessä se, että ihmiset kommunikoivat hyvin monenlaisia kommunikoinnin keinoja käyttäen, ja tärkeimpänä: kaikki eivät ole niin kuin minä. Jokaisella meistä on omat tapamme osallistua, ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Toisella voi olla täysin erilainen työkalupakki käytössä kuin minulla itselläni.

Sen sijaan, että luettelisimme erilaisia kielellisen saavutettavuuden kohderyhmälokeroita tai pyrkisimme muovaamaan kaikille sopivia palveluja, viisainta olisi muuttaa kokonaan ajatusta kohderyhmästä. Vasta kun onnistumme purkamaan ennakko-oletuksia kohderyhmien kielellisistä ja vuorovaikutuksellisista resursseista ja tiedostamaan aidosti monimuotoisuuden, voimme pyrkiä kohti ”kaikenkattavampaa” kielellistä saavutettavuutta.

Luku- ja kuuntelusuosituksia

Kielten joustavuudesta ja äidinkielisyydestä: Kangasvieri, T., Mård-Miettinen, K. & Vaarala, H. 2013. Äidinkielenä monikielisyys. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 4(3).

Ydinasia-hankkeen podcast-sarja kielellisestä saavutettavuudesta sosiaali- ja terveyspalveluissa.