Kattovalaisimen korottaminen voi olla saavutettavuusteko

Vietin viime viikolla kaksi päivää Äänekoskella. Muutaman järjestetyn tapaamisen lisäksi työskentelin yhteisöllisessä työtilassa, Äänehubilla. Aulan hälinä ja kahvin tuoksu auttoivat luonnostelemaan uutta tekstiä. Taustaäänet ja sivusilmällä havaittava liikehdintä saa ajatukset liikkumaan vapaasti vähän samaan tapaan kuin ohi lipuvat maisemat kävelyllä tai junassa.

Kirjoitin juuri tekstiä, jonka aiheena oli fyysiset tilat ja kommunikoinnin esteettömyys. Juuri silloin havaitsin sivusilmällä, kuinka Äänehubin yhteistömanageri Ulla Aaltonen kiipesi tuolille nostaakseen kattovalaisinta ylöspäin. Äänekosken yritysneuvoja Sanna Kiuru siirteli tilan tuoleja ja pöytiä ja auttoi välillä Ullaa säätämään valaisimen korkeutta. Meneillään oli ilmiselvästi fyysisen tilan haltuunotto eli tilan muokkaaminen tulevaa tilaisuutta varten.

Tilan muokkaaminen tutkimuksen kohteena 

Kiinnostukseni tilan ja paikan rooliin vuorovaikutuksessa heräsi, kun tutkimuksessani tarkastelin viittomakielisten kielten oppimista ja monikielisyyttä. Yksi tutkimustuloksista oli, että fyysinen ja digitaalinen toimintaympäristö voi mahdollistaa ja rajoittaa osallistumista oppimistilanteisiin. 

Esimerkiksi koulun tietokoneluokka tai yliopiston luentosali voi olla arkkitehtuuriltaan ja sisustukseltaan sellainen, että tilassa on mahdollisuus nähdä esteettä ainoastaan luokan edessä seisova opettaja. Muut samassa tilassa olevat henkilöt ja heidän viittomisensa jää monitorien tai muiden henkilöiden taakse. 

Oppilaiden keskinäinen keskustelu onnistuu vain kurkottelemalla ja kääntyilemällä näköesteiden yli. Puhutun ja kirjoitetun kielen käyttöön suunniteltu oppimisympäristö estää vuorovaikutusta viitotun kielen näkökulmasta.

Kuurojen kulttuurissa onkin tapana muokata perinteisiä opetustiloja niin, että tuolit järjestetään puolikaaren tai ympyränmuotoiseen järjestykseen. Silloin jokainen voi esteettä nähdä muiden osallistujien viittomisen. Istumajärjestykseen ja tuolien sijoitteluun kiinnitetään erityistä huomiota myös muissa yhteisöissä, joissa tasavertainen osallistuminen ja valta-asemien ravistelu on tärkeä tavoite. 

Esteetön näkö- ja kuuloyhteys kaikkien osallistujien välillä voi olla merkittävä seikka kahdesta näkökulmasta: 

• osallistujat voivat aistein havainnoida muiden osallistujien viestintää,
• osallistujan tasavertainen fyysinen sijoittuminen muiden kanssa rakentaa sosiaalista samanarvoisuutta.

Mitä kattovalaisimen korottaminen mahdollisti?

Ullan ja Sannan huonekalujen siirtely Äänehubilla muistutti minua toiminnasta, jota olin tarkastellut viittomakielisissä työ- ja oppimisympäristöissä. Toiminta oli määrätietoista ja tarkkaa. Aina välillä he siirtyivät hetkeksi tilan laidoille neuvottelemaan ja tarkistamaan, oliko kuuleminen ja näkeminen mahdollista eri paikoista. 

Sain tietää, että seuraavana aamuna aulassa järjestettäisiin Hyvinvoiva etätyöntekijä -tilaisuus. Oli tärkeää, että jokainen osallistuja voisi osallistua keskusteluun, eikä kukaan tuntisi jäävänsä ulkopuoliseksi. Osallistuin itsekin tilaisuuteen. Paikaltani katsottuna näyttö ja näytölle jaetut diat teksteineen olisivat jääneet valaisimen taakse, ellei valaisinta olisi nostettu ylemmäksi. 

Kun seisoin tilan laidalla ja kuuntelin keskustelua, keskustelun aihe näkyi tekstinä dialla. Keskustelun vetäjän lisäksi dian teksti muistutti keskustelijoita aiheesta. Kun Sanna osoitti etusormellaan näytöllä olevaa otsikkoa, tiesin mihin teemaan keskustelu oli siirtymässä. Näytön resurssit, kuvat ja tekstit, sekä niihin liittyvät muut kommunikoinnin kanavat, katseet ja eleet, olivat siis käytössäni. 

Pienet teot mahdollistavat yhdenvertaista osallistumista

Kuinka niinkin mitättömältä vaikuttava teko kuin esineen siirtäminen on ratkaisevaa saavutettavuuden näkökulmasta?

Kun ihmiset kokoontuvat keskustelemaan, käytämme moninaisia vuorovaikutuksen resursseja. Kielten lisäksi käytämme eleitä, ilmeitä, kuvia ja esineitä, jotta ymmärrämme toisiamme. Eri resurssit muodostavat tilanteeseen sopivia kokoonpanoja, joiden varassa ymmärrämme toisiamme.

Esteetön pääsy kaikkiin käytössä oleviin resursseihin on erityisen tärkeää, kun kommunikoinnissa on tilanteeseen tai henkilöihin liittyviä rajoitteita. Jos on vaikea kuulla kauempana istuvan henkilön kommenttia tai käytetty kieli on itselle vierasta, muut tilanteessa saatavilla olevat vihjeet tukevat ymmärtämistä.

Taito asettua muiden asemaan

Huomaan painottavani blogiteksteissäni visuaalista kommunikointia eli näköaistia. Kuulo-, tunto- ja hajuaistin rooli vuorovaikutuksessa jää minulla vähemmälle huomiolle.

Tästä kollegani minulle mainitsi viime keväänä pitämäni webinaarin jälkeen: entä silloin, kun osallistuja ei näe? Miten huomioida osallistujat, joilla on sekä kuulon että näön ohimeneviä tai pysyviä rajoitteita?

Äänehubin keskustelutilaisuudessa aulan vasemmalla laidalla istuvien kommentit jäivät meiltä oikealla laidalla istuvilta kuulematta. Syynä oli tilan keskellä sijaitsevat pehmeät syvennykset ja materiaalit, joiden tarkoituksena on vaimentaa häiritsevien äänien kulkeutuminen.

Tilaa järjestelleet Ulla ja Sanna olivat tietoisia tästä akustiikkaan liittyvästä piirteestä. Valitettavasti raskaat ja suuret kalusteet eivät olleet siirreltävissä yhtä helposti kuin keveät kattovalaisimet.

Kuinka tilaisuuden vetäjä voisi ratkaista keskustelutilaisuudessa kuulemiseen liittyviä ongelmia silloin, kun akustiikkaa ei voi parantaa tilaa muokkaamalla? Yksi tapa on kommenttien olennaisen sisällön toistaminen, ”Kiitos Tuula, että toit esille tämän tärkeän asian eli etätyöpisteen hyvän ergonomian.” Jossain tilanteissa voi olla viisasta sopia, että puheenvuorot pidetään paikasta, josta ääni kuuluu kaikille.

Tilaa voi järjestellä ennen tilaisuuden alkua. Paljon kuitenkin tapahtuu tilanteen edetessä. Tilaisuuden vetäjä joutuu koordinoimaan vuorovaikutusta lennossa. Aktiivinen havainnointi ja nopea reagointi on todella vaativaa puuhaa. Kannattaa siis tässäkin asiassa muistaa armollisuus itseään ja muita kohtaan.

Lopuksi

Jos sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisissa tiloissa työyhteisönne tai esimerkiksi hankkeenne tilaisuudet pidetään, otathan huomioon, millaisia kommunikoinnin keinoja osallistujat voivat tilaisuudessa hyödyntää.

• Näkeekö ja kuuleeko yleisö puhujan esteettä?
• Voiko osallistuja keskustelun aikana nähdä ja kuulla muut keskustelijat ilman suuria pinnistelyjä? Vai pitääkö hänen kurkotella, kääntyillä, katseella tai korvilla etsiä kommentin suuntaa?
• Kun osallistuja saapuu tilaan, millaista roolia tilan arkkitehtuuri ja huonekalujen sijoittelu tarjoaa: passiivisen kuuntelijan vai aktiivisen osallistujan roolia?

Muun muassa näitä asioita on tärkeä pohtia yhdessä tilaisuuksien tai hankkeiden toimijoiden kanssa.

Jos sinulla tai työyhteisölläsi on tarve pohtia syvällisemmin erilaisten tilaisuuksien tai kokonaisten hankkeiden saavutettavuutta ja esteettömyyttä, olen teidän apunanne.

Lisää tietoa:

Lisätietoa hankkeille suunnatusta koulutuksesta:
Moninaisuuden huomioiminen ja yhdenvertainen osallistuminen hankkeissa.

Fyysinen ympäristö osallistumisen näkökulmasta:
Tapio, E. 2018. Focal social actions through which space is configured and reconfigured when orienting to a Finnish Sign Language class. Linguistics and Education. 44, 4 – 21

Digitaalinen ja fyysinen ympäristö osallistumisen näkökulmasta:
Tapio, E. 2019. Coordinating attention in a classroom environment which includes both physical and virtual spaces. Classroom Discourse. 11: 1, 4 – 21.

Kommunikoinnin keinojen repertuaarit ja kokoonpanot eri tilanteissa:
Kusters, A. 2021. Introduction: the semiotic repertoire: assemblages and evaluation of resources. International Journal of Multilingualism.

Yhteisöllinen työtila Äänekoskella: Äänehubin verkkosivut